Hey
En enää tiedä kuka olen. Maailmani on vallannut ikuinen yö. Kaikki on niin tylsää, niin väsyttävän samanlaista. Päivät kuluvat hitaasti, niistä on tullut halpoja kopioita toisistaan. Välillä poimin puhelimen käteeni, ja soitan sinulle ja pyydän kauniisti, että tulet herättämään minut.
Hetken aikaa me seikkailemme pimeillä kaduilla, kunnes päädymme taas saman kerrostalon pihaan. Kiivetään raput ylös ja koputetaan puiseen oveen, johon on kaiverretty numero 7. Sisällä me istumme sille samaiselle sohvalle, sytytämme savukkeet ja pyydämme vähän kurkun kostutetta. Viina polttelee huulia, mutta silti me tyhjennetään jokainen lasi. Sitten asuntoon alkaa tulvia porukkaa. Joku tarjoaa meille tabletteja ja jotain valkoistta pulveria. Aamulla heräämme kukin mistäkin, ilman muistikuvaa. Hoipperoimme raput alas, ja yritämme vältellä kaikkea josta voisimme nähdä oman kuvamme. Kotona vajoan sängyn pohjalle. Olen niin pettynyt itseeni. Minä olin jo päässyt pois. Olin päässyt karkuun. Mutta nyt tässä taas ollaan.
♥; Nea
