Solitube

 hey

Mielialat heittelee laidasta laitaan. Aina koulussa, ja muissa paikoissa joissa liikun kaveriporukkani kanssa, olen niin pirteä ja onnellinen, mutta kotiin tullessa seinät vaan kaatuu päälle ja tuntuu sille, että olen koko maailman mitättömin asia. Ja en vaan pysty kenellekkään puhumaan näistä asioista, vaan patoan kaiken sisääni ja yritän sitten purkaa niitä patoutuneita tunteita, ja yleensä vieläpä väärillä keinoilla. Kehenkään en enää luota, vaan elän koko ajan siinä pelossa, että joku puukottaa selkään.  Mutta onhan minulla A, vaikka A ei tykkääkkään paljon jutella, mutta ei se haittaa.

Mitä järkeä tässä elämässä edes on? Joka tapauksessa me kaikki kuollaan jonain päivänä ja sitten meidät jo unohdetaan.

Olenko minä ihan lopullisesti seonnut?

♥; Nea